Blogi

Kuinka saavuin kuoroon ja katsaus tähän päivään

Se mistä alunperin keksin 16 vuotiaana lähteä isäni mukaan kuoron harjoituksiin, en enään muista. Yhtenä päivä vaan menin isäni mukana katsomaan kuoroa, jossa hän oli laulamassa. Vastassa oli paljon minua vanhempia ihmisiä ja vain pari heistä tiesin aiemmin, mutta silti olo tuntui turvalliselta ja tunsin itseni tervetulleeksi. Tuolloin tullessani kuoroon isäni lauloi tenoreissa ja mummini lauloi altoissa, itse menin sopraanoiden luokse. Sopraanoiden joukosta löytyi myös kaksi muuta sukulaista ja myöhemmin heitä tuli lisää. Vaikka aluksi jännitti tulla kuoroon ja muut kuorolaiset hermostuttivat, opin että mitään jännitettävää ei ole ja rohkaistuin jäämään kuoroon. Itseäni ei ole koskaan haitannut suuri ikäero minun ja muiden välillä.

Vuosia on tämän ensimmäisen päivän jälkeen vierähtänyt kuoron kanssa lähes seitsemän vuotta, kuoronjohtajat ovat pari kertaan vaihtuneet ja kuorolaisia on tullut ja mennyt. Isäni lähti lauluyhtye toimintaa, mutta äitini on sen sijaan tullut mukaan ja vieläpä kanssani sopraanoihin. Yhteisiä matkoja on tehty niin Suomen sisällä, kuin myös sen ulkopuolella. Esiintymisiä on tehty omassa porukassa ja välillä muiden kuorojen kanssa. Joskus olemme saanneet seuraa esiintymislavoille lapsikuorosta, ulkopuolisesta solistista tai pienestä orkesterista. Vaikka välillä olisikin hankalampia harjoituspäiviä, en vaihtaisi näitä ihmisiä tai heidän kanssaan viettämiäni kuorotunteja mihinkään. Yhden vuoden olen pitänyt taukoa, mutta tullut silti takaisin. Sillä laulaminen on yhdessä hauskempaa ja antoisampaa kuin yksin.

Teksti: Maiju-Amanda Hartemo